Saaga S - satu suomenhevosesta
1h 13min
10,00 €
 

Saaga S on paitsi tarina huikeasta huippu-urheilijasta, Saaga S -suomenhevostammasta, myös kertomus unelmien tavoittelusta ja siitä, kuinka ne joskus toteutuvat. Kun hevosamatööri Ilkka Pyysalo osti Saaga S -tamman pelkän valokuvan perusteella, hänen vaatimaton toiveensa oli päästä ajamaan yksi ravilähtö. Ravilähtöjä ja ennen kaikkea ravivoittoja alkoi tulla sitten enemmän, ja Ilkka ja Milla Pyysalo ymmärsivät, että Saaga S ei ollutkaan ihan tavallinen hevonen. Saaga on nyt voittanut Ravikuningatar-tittelin Kuninkuusraveissa kolmena vuonna peräkkäin, 2015, 2016 ja 2017 ja sen ura jatkuu yhä.

Ilkka ja Milla kertovat aidosti ja koskettavasti siitä ainutlaatuisesta matkasta jolle he ovat Saagan myötä päässeet, sen vastoinkäymisistä ja huikeista ilon hetkistä. Dokumentin kuvissa hengittää Suomen luonto kauneimmillaan, talviset lumitreenit ja kesän vehreys Etelä-Karjalassa. Kun Milla soutelee hiljakseen pitkin sinistä Saimaata ja Saaga-tamma ui veneen perässä – siinä on jotain satumaista.

Elokuvan on ohjannut ja tuottanut Kai Kuntola.

 
 

Ei esityksiä valittuna päivänä

 
|
&nsbp;

Tulossa

Maksuvälineet

 
 
Sijainti: Kinotar / Arkisto /

Movie trailers provided by Filmtrailer.com