Siirry sisältöön
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin -konsertti

Seuraavat näytökset

HASSISEN KONE 40 VUOTTA MYÖHEMMIN -konsertti

Hassisen Koneen alkuperäisjäsenet Ismo Alanko, veljekset Harri ja Jussi Kinnunen sekä Reijo Heiskanen päättivät järjestää 40-vuotiskonsertin. Se piti järjestää ensin 2020, ja sitten 2021, mutta loppuunmyydyt Ratinan stadionin keikat piti peruuttaa koronapandemian vuoksi. Vihdoin 30. heinäkuuta 2022 oli uusi yritys, ja tällä kertaa se onnistui. Ratinan stadion oli taas myyty loppuun hyvissä ajoin ennen keikkaa.

Tämä on konserttiosuus aiemmin nähdystä dokumenttielokuvasta.

Joensuulainen rockyhtye Hassisen Kone nousi hetkessä maanlaajuiseen tietoisuuteen voitettuaan rockin SM-kilpailun Uuden aallon sarjan Oulussa v. 1980. Pian tämän jälkeen julkaistiin yhtyeen ensimmäinen albumi Täältä tullaan Venäjä, joka sisälsi mm. myyntilistoille nousseen klassikon Rappiolla. Toinen LP Rumat sävelet oli arvostelu- ja myyntimenestys, jonka YLEn musiikkitoimittajat valitsivat vuoden kevyen musiikin levyksi. Kolmas levy Harsoinen teräs sisälsi yhden yhtyeen tunnetuimmista kappaleista Levottomat jalat.  Levy, jolla oli paljon progressiivisia elementtejä jäi kuitenkin yhtyeen viimeiseksi. Hassisen Kone lopetti toimintansa  ollessaan uransa huipulla elokuussa 1982 kyllästyttyään soittamaan keikoilla vain ensimmäisten levyjen hittibiisejä.

Hassisen Koneen kappaleet kuitenkin jäivät elämään ja yhtye muistetaan lyhyestä iästään huolimatta edelleen yhtenä ikonisimmista suomirockin bändeistä  kautta aikojen.